sunnuntai 4. elokuuta 2013

SYKSY
Kesä on alennusmyynnissä,
mutta vielä leikittelee aurinko aalloilla,

vielä kahisee kaislikko.
Aurinko on muutanut paikkaansa
taivas muuttunut syvemmäksi

viljapellot kultaisiksi

ja linnut varttuneet lähtemään.
Ei vielä, mutta kohta
syksy on täällä .
SK ( Suvi Kuula )




Kesä lähenee loppuaan ja pikkuhiljaa alkaa kasvihuone tuottaa satoa.

perjantai 2. elokuuta 2013

Toinen päivä

Niin on tämäkin päivä kääntynyt alkuiltaan, jotenkin saamaton päivä tänään. Näitäkin päiviä tietysti tarvitaan, että on vaan ja antaa ajatusten kulkea. Jonakin tälläisenä päivänä on syntynyt tämäkin ajatelma:

 Minun on joskus oltava yksin,
että oppisin ymmärtämään itseäni.
Kuunneltava hiljaisuutta, 
että kuulisin edes itseni.
SK (Suvi Kuula)

torstai 1. elokuuta 2013








Koko elämän kauneus 
sai alkunsa,
kun katseesi kohtasi katseeni.
Laski aurinko säteensä
maahan asti,
silasi kaiken kauniiksi kullallaan.
Helähti soimaan 
lintujen kuoro,
olitko kuullut kauniinpaa?
Muutti taivaalla
tähdet muotoaan,
kirjoivat nimesi pimeään.
Suuteli kuu
pilvet palaviksi,
vaihtoi yö ja päivä
paikkaansa.
Älä luule,
että tästä paluuta on,
tämä hulluus on 
käytävä loppuun asti.
Ja joskus jos kaikki katoaa
tulee mysrky ja sade joka hajoittaa,
älä silloin kadu, älä unohda
vaan anna muistojan lohduttaa.


SK (Suvi Kuula)

Aloitus!

Tästä se alkaa ja toivottavasti jatkuu pitkään. Tarkoituksenani olisi julkaista omia runojani, kertoilla hauskoja sattumuksia elävästä elämästä, julkaista kuvia elämän pienistä suurista iloista. Välillä innostun leipomaan, joten niistäkin tuotoksista saattaa ohjeita ja kuvia ilmestyä, kuten myös kokkailusta.



Elämä,
anna minulle takaisin
päivieni loiste,
unien rauhaisat satumaat,
hulluina syntyneet unelmat,
tähtiin kirjoitetut tarinat,
kuun juovuttava hulluus.
Anna takaisin,
kykyni nähdä maailma
paikkana, 
jossa on hyvä elää ja rakastaa,
jossa unelmilla on kultaiset siivet.
Vie pois,
tämä tunne,
että päivieni loiste on himmennyt,
unelmien siivet kadonneet,
eikä missään ole tähtiä. 
Haluan uskoa, 
että vielä on hyvä elää, 
että vieläkin voi rakastaa. 
Että tähdet kertovat iäti tarinaa,
eikä kuu kuole koskaan.
SK (Suvi Kuula)